Henkinen astrologia

Henkinen astrologia avaa tämän elämän karmallisia oppiläksyjä, haasteita ja mahdollisuuksia. Se antaa avaimia henkilökohtaisiin ihmisyyden lukkoihin, sekä vahvistaa, rohkaisee ja tukee sinua astumaan vahvemmin sielusi viitoittamalle polulle.

Syntymäkartan tulkinta avaa sinulle elämänpolkuasi taivaan ja sielusi perspektiivistä käsin.


Välillä meillä ihmisillä on vaikeaa nähdä, mikä tarkoitus elämässämme tapahtuvilla käänteillä – tai elämällämme – on.


Matkamme avautumista ohjaa käsittämättömän viisas orkestrointi, ja ihmisinä meillä on vapaus valita, miten me otamme vastaan syntymäkarttaamme koodattuja oppiläksyjä, haasteita ja mahdollisuuksia.


Jokainen meistä tuo mukanaan karmallisia kaikuja entisistä elämistä – ilmenevät ne sitten negatiivisella tai positiivisella tavalla. Henkinen astrologia avaa näitä karmallisia taipumuksia, urautumisia ja siunauksia, ja antaa sinulle avaimet kasvaa täyteen potentiaaliisi ihmisenä.


Kuuntelevan ja hoitavan läsnäoloni tukemana tulkinta kutsuu sinua luottamaan sielusi voimaan ja elämän kannatteluun: sinun ei tarvitse olla tai pärjätä yksin.


Tulkintani vastaanottaneet ovat kertoneet, kuinka he ovat saaneet vahvistusta henkilökohtaiselle matkalleen ja rohkaisua ottaa seuraavia tärkeitä askeleita elämässään:

Kiitos vielä tosi paljon tulkinnasta. Huomaan, että se on kyllä ollut käänteentekevä asia ja tuonut uskoa, rakkautta ja merkityksellisyyttä lisää elämään. Mun on ollut helpompi ottaa sitä roolia, mikä on annettu, ja näillä eväillä elää täyttä elämää. Aivan huikee juttu!” – Eetu

“Kiitos Kipinä aivan uskomattomasta luennasta! Oon pitkään odottanut oikeaa henkilöä ja paikkaa, missä saisin mun ensimmäisen astrologisen tulkintani ja oon tosi tyytyväinen, että odotin sitä hetkeä tähän asti. Kipinä osasi kertoa aivan uskomattoman taitavasti peilauksia jokaiseen elämän osa-alueeseen ja jokainen asia, jonka Kipinä nosti esiin oli täysin osuva siihen mitä olen kokenut, missä asiassa kasvan tällä hetkellä tai mitä olen ounastellutkin elämästäni. Kipinä osasi kysyä hyviä kysymyksiä ja toi tulkintoja esiin selkeästi ja maadoittuneesti. Aivan uskomaton kokemus, jota tulen käyttämään työkaluna koko elämäni! Kiitos Kipinä ” – Sammal

“Sain Kipinän tulkinnasta vahvistusta ja varmuutta oman elämäni suuntaan. Sain armoa, helpotusta ja kannustusta. Kipinä luki karttaani hämmentävällä tarkkuudella ja viisaudella. Hän ei pelännyt kysyä arkojakaan kysymyksiä, vaan kohtasi minut kokonaisvaltaisesti lempeydellä ja rakkaudella. Sain tulkinnasta voimaa jatkaa valitsemallani polulla. Kiitos Kipinä ” – Veera

Haluatko oppia ymmärtämään itseäsi ja omaa polkuasi syvemmin?

Onko sinua mietityttäneet jotkin elämässäsi toistuvat haasteet ja kipukohdat?

Kaipaatko selkeämpää kosketusta sielusi ja persoonasi potentiaaliin, jotta voisit kokea elämän kauneutta ja merkityksellisyyttä täydemmin?

Tai ehkäpä sinua kiinnostaa tulevan vuoden henkilökohtainen “säätiedote” tueksi ja tiedoksi kasvunpolullesi?


Jos vastasit “kyllä” yhteen tai useampaan kysymykseen, avaa siipesi ja lennä kanssani tähtitaivaalle katsomaan elämääsi uusin silmin!

TILAA MINULTA ASTROLOGINEN TULKINTA (syntymäkartan tulkinta tai vuosikatsaus etänä Zoomin kautta tai kasvotusten Tampereella):

120€ / 60 min

175€ / 90 min (syntymäkartan tulkinta + vuosikatsaus)

Hintaan sisältyy Zoom-tallenne kahdeksi viikoksi etänä tulkittaessa.

Varaa oma tulkinta-aikasi lähettämällä minulle viestiä sähköpostilla osoitteeseen kipina@hoitavakipina.fi.

Voit kysyä minulta myös vertailukarttaa; yleisimpiä ovat pariskunnan tai vanhemman ja lapsen karttojen vertailu.

Alla olevalla videolla avaan henkistä astrologiaa ja kuvaan jokaista aurinkomerkkiä lyhyesti.

Kuuntele myös Jyrki Pykärin palaute tulkinnastani!

Henkinen astrologia – mitä se on on? Aurinkomerkit lyhyesti
Jyrki Pykärin palaute astrologisesta tulkinnastani